Iskelmä eli 2000-luvun alussa vahvaa murroskautta, koska radiokanavat erikoistuivat, keikkapaikat monipuolistuivat ja uusi yleisö löysi vanhan tunteen uudella tavalla. Kuulija haki tarinaa ja tarttuvuutta, artisti haki omaa ääntä ja tuottaja haki soundia, joka kestäisi sekä tanssilavan että kuulokkeet. Keskustelu “kaikkien aikojen parhaat iskelmät” -otsikon alle ei syntynyt tyhjästä, sillä samoja kappaleita alettiin pyytää uudelleen, ne jäivät häihin ja hautajaisiin, ja ne alkoivat elää arjen soundtrackina.
Iskelmän määritelmä venyi samalla, koska popin ja rockin tarinankerronta valui yhä useammin samaan pöytään, ja koska suoratoisto nosti kertosäkeen valtaan. Yleisö äänesti jaloillaan ja kännykällään, radio tuki isoja tarinoita ja listat palkitsivat kappaleita, jotka kestivät toistoa. Kun tarkastellaan vuosikymmenittäin, parhaat eivät ole vain “kauneimpia”, vaan myös niitä, jotka osuivat hetkeen, jäivät mieleen ja rakensivat artistin uralle uuden vaihteen.
Miten “parhaat” tunnistetaan
Parhaiden nimeäminen on aina osin tunneasia, mutta 2000-luvulla mittareita kertyi lisää, ja juuri siksi vuosikymmenvertailu on nykyään aiempaa helpompaa. Kappaleiden elinkaari näkyy radiosoitossa, yleisöäänestyksissä ja virallisilla listoilla, ja rinnalle nousi suoratoiston kylmä mutta rehellinen data. Palkinnot eivät yksin tee biisistä klassikkoa, mutta ne kertovat ajankohdan yhteisestä mausta, ja ne piirtävät karttaa siitä, mitkä tarinat puhuttelivat eniten.
Siksi tässä katsauksessa “parhaat” tarkoittaa käytännössä yleisön suosikkeja, listamenestyksiä ja puheenaiheita, jotka vielä vuosia myöhemmin palaavat soittolistoille. Valinnat eivät ole lopullinen tuomio, vaan peili aikakaudelle, jossa iskelmä löysi uuden valtavirran ja piti samalla kiinni tutusta sydänlinjasta.
2000-luku: tarinabiisien nousu
2000-luvun ensimmäinen vuosikymmen toi iskelmään selkeämmän tarinallisuuden, ja se nosti esiin kappaleita, joissa pieni havainto kasvoi isoksi tunteeksi. Suosioon nousivat laulut, jotka kuulostivat yhtä aikaa henkilökohtaisilta ja yhteisiltä, ja jotka saattoi laulaa mukana ilman että tarvitsi selittää mitään. Samaan aikaan iskelmä myös modernisoitui, koska tuotanto kirkastui, rytmit tiivistyivät ja kertosäkeistä tehtiin entistä terävämpiä.
Yksi vuosikymmenen isoista käännekappaleista oli Juha Tapion “Kaksi puuta”, koska se yhdisti yksinkertaisen kuvan ja suuren tunteen, ja koska se nousi vahvasti myös iskelmäpalkintojen kautta koko kansan tietoisuuteen. Kappaleen ympärille rakentui myös albumikokonaisuus, joka vahvisti ajatusta siitä, että iskelmä voi olla yhtä aikaa radiobiisi, keikkasuosikki ja oma pieni elokuvansa.
Samoihin vuosiin osui myös Suvi Teräsniskan läpimurto, ja “Hento kuiskaus” jäi elämään esimerkkinä siitä, miten perinteisempi iskelmätulkinta voi silti tuntua tuoreelta. Kappaleessa korostui äänen väri ja fraasi, ja juuri se erotti sen monesta aikansa tuotannosta, vaikka taustalla oli selkeästi radiosoittoon sopiva rakenne. Kun 2000-luku eteni, yleisö alkoi myös odottaa artistilta vahvaa tunnistettavuutta, ja se palkitsi ne, jotka uskalsivat olla omia itsejään.
2010-luku: pop-iskelmä ottaa tilan
2010-luku teki iskelmästä entistä laajempaa, koska popin estetiikka sulautui laulukerrontaan, ja koska radioyleisö pirstaloitui eri kanaviin. Laulut saattoivat olla yhtä aikaa pophittejä ja iskelmähittejä, ja rajat alkoivat tuntua enemmän markkinoinnilta kuin musiikilta. Samalla kertosäe nousi jälleen keskiöön, ja tuotanto alkoi hakea kansainvälisempiä sävyjä ilman että suomenkielinen teksti menetti merkitystään.
Jenni Vartiainen on hyvä esimerkki vuosikymmenen tunnelmasta, koska hänen repertuaarinsa yhdisti vahvan melodian ja modernin soundin, ja koska yleisöäänestyksissäkin hänen kappaleensa nousivat “vuoden iskelmä” -tyyppisissä asetelmissa näkyviin. “Missä muruseni on” jäi monelle vuosikymmenen tunnuskappaleeksi, sillä sen kertosäe toimi areenoilla, autoissa ja kuulokkeissa, ja sen teksti osui samaan aikaan kaihoon ja toivoon. Samaan aikaan kentällä näkyi myös vahva artisti-identiteettien aika, koska kuulija seurasi tarinoita albumista toiseen, ja koska keikkakulttuuri tuki pitkäjänteistä suosiota.
2010-luku oli myös palkintojen ja tunnustusten vuosikymmen, sillä eri gaalat nostivat esiin iskelmän menestyjiä, ja media teki genreä näkyväksi uusille kuulijoille. Kun “kaikkien aikojen parhaat iskelmät” -keskustelu kiihtyi, monet alkoivat nostaa juuri 2010-luvun kappaleita esiin, koska ne tuntuivat yhtä aikaa moderneilta ja ajattomilta, ja koska ne liittyivät vahvasti ihmisten muistoihin.
2020-luku: suoratoisto, UMK ja uudet ikonit
2020-luku toi iskelmään entistä nopeamman rytmin, koska suoratoisto palkitsee välittömän koukun, ja koska some voi nostaa kertosäkeen ilmiöksi yhdessä viikonlopussa. Samalla iskelmä sai uusia kasvoja myös kilpailujen ja tv-lähetysten kautta, ja yleisö tottui siihen, että “iskelmämäinen” voi tarkoittaa myös discoa, retroa tai elektronista poppia. Perinne ei kadonnut, mutta se vaihtoi vaatteet, ja se alkoi näkyä sekä tanssilavoilla että festareilla.
Erika Vikmanin “Cicciolina” on yksi vuosikymmenen suurista puheenaiheista, koska se yhdisti iskelmähenkisen melodian ja rohkean esiintyjäpersoonan, ja koska se synnytti ilmiön myös UMK:n kautta. Kappaleesta tuli keskustelunavaus, mutta siitä tuli myös yhteislaulubiisi, ja juuri se on iskelmän pitkä mitta: biisi alkaa elää vasta, kun ihmiset ottavat sen omakseen. Vuosikymmenellä korostui lisäksi se, että viralliset listat huomioivat suoratoiston laajasti, ja siksi “hitti” voi olla hitti ilman fyysistä levyä, ja se voi kasvaa hitaasti ilman yhtä ainoaa radiohetkeä.
2020-luvulla myös klassikkokeskustelu on muuttunut, koska parhaat biisit eivät synny vain vuosilistojen kautta, vaan ne mitataan myös sillä, miten ne palaavat vuodesta toiseen eri tilanteisiin. Kun ihmiset kokoavat omia “parhaat iskelmät” -soittolistojaan, he yhdistelevät surutta vuosikymmeniä, ja he etsivät tunnetta, joka sopii tähän hetkeen.
Soittolista, joka toimii aina
Kun haluat rakentaa oman vuosikymmenittäin etenevän kokonaisuuden, voit ajatella sitä kuin illan kaarta, jossa tempo ja tunnelma vaihtuvat sopivasti, ja jossa jokainen kappale saa oman hetkensä. Aloita tutulla ja turvallisella, nosta keskivaiheille isoimmat kertosäkeet, ja jätä loppuun yksi sellainen biisi, joka pysäyttää ja jää soimaan päähän. Kun mukaan ottaa sekä palkittuja että “hiljaisia hittejä”, lista tuntuu henkilökohtaiselta, mutta se pysyy silti yhteisenä kielikuvana.
Lue lisää suomalaisesta iskelmästä ja sen historiasta.